tiistai 17. huhtikuuta 2018

Kuka sisustaa messukodin?



Useasti, kun tulee puhe asuntomessuille rakentamisesta monia kiinnostaa, kenen tavaroita messukodissa on esillä ja mistä ne tulevat? Ovatko tavarat meidän omia vai ehkä lainassa? kodit ovat usein aivan ihanasti sisustettuja kauniilla sisustustekstiileillä, kattauksilla, huonekaluilla sekä täydellisillä väriyhdistelmillä. 




Tämä kaikki oli minullekin aivan uutta lähtiessämme asuntomessuprojektiin, mutta avaan teille vähän sitä, miten asiat meidän kohteessa ovat edenneet. Vielä viime syksynä ajattelin, että messukohteessa olisi esillä meidän omia tavaroitamme, kuten sänky ja sohva ja niin edelleen. Kuitenkin, kun totuus siitä, että messukohteiden tulisi olla valmiita jo muutama kuukausi ennen messuja valkeni, ymmärsimme, ettemme millään voi tuoda omia tavaroita messukotiin.  Jossainhan meidän on messujen ajankin asuttava. 

Messurakentajilla on valtavat tukijoukot ympärillä, kuten messuorganisaatio, kanssarakentajat ja päänäytteilleasettajat. Meillä apuna on vielä lisäksi sisustussuunnitelija Memmu Pitkänen. Tietoa messukohteiden sisustamisesta saatiin siis monesta eri lähteestä ja jo hyvissä ajoin lähdimme etsimään yhteistyökumppaneita kohteen sisustamiseen. Harva yhteistyökumppani pystyy tarjoamaan aivan kaikkea sisustukseen liittyvää, joten siksi meilläkin sisustuksen osalta yhteistyökumppaneita on useampia. Mainitsen tässä  alustavasti nyt suurimmat yhteistyökumppanit, mutta niiden lisäksi kerron myöhemmin vielä pienemmistä yhteistyökumppaneista. 

Meille lähes kaikki huonekalut tulevat Iskusta ja niistä suurin osa tulee lainaksi. Osan tuotteista saatamme ostaa itselle messujen jälkeen, mutta niitä ei ole pakko lunastaa omaksi. Tämä oli meille erittäin tärkeä asia sopimuksia neuvotellessa, sillä meillä on jo omasta takaa paljon huonekaluja, jotka sitten messujen jälkeen tuomme kotiimme. 



Monet yhteistyökumppanit edellyttivät kaikkien taloon tulevien huonekalujen ostamista, joten siksi meidän osalta myös monet yhteistyökumppanit karsiutuivat pois. Olemme olleet todella tyytyväisiä yhteistyöhön Iskun kanssa, sillä asiat sujuvat todella helposti ja nopealla aikataululla. Lisäksi huonekalut saadaan Iskun kautta niin sisälle, kuin myös terassille. 





Meillä kotia rakennetaan kahdelle aikuiselle ja pienelle vauvalle. Tämän vuoksi haimme Iskun lisäksi yhteistyökumppania, joka pystyisi tarjoamaan myös vauvalle tarvittavia huonekaluja, kuten pinnasängyn ja syöttötuolin sekä muita tarvittavia hankintoja, kuten sitterin. Yhteistyökumppaniksemme lähti tähän tarkoitukseen Ozbaby. Ozbabyn liike sijaitsee Turussa, länsikeskuksessa, mutta verkkokaupan kautta saimme hienosti tilattua tuotteet kotiin. Ozbabyn kautta saimme kotiimme aivan ihania asioita myös pikkuihmiselle ja pinnasänky olikin aivan ensimmäinen huonekalu, joka saapui kotiimme. Ozbabysta hankitut tavarat tulevat jäädäkseen <3 





Ihastuin jo heti alusta asti Done By deerin pinnasänkyyn ja vaikka kuinka vertailin eri sänkyjä, palasin aina samaan. Sänky on todella kaunis ja erittäin laadukas, varmasti kestää sukupolvelta toiselle. Pinnasängystä saa myös sängyn taaperolle laitaa vaihtamalla tai sohvan ottamalla laidan kokonaan pois. Eli sopii sisustukseen usean vuoden ajan. Lisää kuvia tulossa myöhemmin, kun sisustus on vähän pidemmällä. 




Sängyn lisäksi myös syöttötuoli ja sitteri aiheuttivat valinnanvaikeutta, mutta päädyimme Stokken Steps malliin syöttötuolin kanssa sekä sitteriin (stokke steps bouncer), joka voidaan kiinnittää myös syöttötuoliin tarvittaessa. Monet ystävistäni tuskailevat sen kanssa, kumman mallin valitsevat, stokken vanhan suosikin tripp trappin vai uuden stokke steps syöttötuolin, mutta itselle valinta oli näiden kahden välillä suhteellisen helppo. Ominaisuuksiltaan molemmat tuolit ovat todella laadukkaita ja samantyyppisiä. Steps mahdollisti  kuitenkin värivaihtoehdoissaan meille täydellisen väriyhdistelmän ruokapöytää ja keittiötä ajatellen. 







Huonekalujen lisäksi messukohteissa tulee olla myös sisustustekstiilit, kuten verhot ja pyyheliinat paikoillaan ja niihin saimme aivan ihanan yhteistyökumppanin Porista. Sisustus Mokka lähti yhteistyöhön kanssamme ja olemmekin suunnittelussa jo melko pitkällä. Kuten Iskun kanssa, myös Mokasta osa tavaroista tulee lainaksi ja osan ostamme itsellemme messujen jälkeen. Mokka löytyy niin instagramista (@sisustusmokka) kuin facebookista. Tekstiilien lisäksi Mokasta kotiimme tulee myös lamppuja ja mattoja. 





Kattaukseen saimme myös ihastuttavan yhteistyökumppanin,  StyleworkFinandin. Minulle aikaisemmin aivan tuntematon yritys, mutta nyt olen aivan rakastunut heidän tuotteisiinsa, jotka kaikki ovat suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Heidänkin tuotteidensa kanssa osa tulee lainaan ja osa jää pysyvästi kotiimme messujen jälkeen. Tuotteita voi tilata verkkokaupan kautta ja lisäksi niitä on usein nähtävillä myös erilaisilla messuilla, joista myös itse bongasin kyseiset tuotteet ja lähdin ehdottamaan yhteistyötä. Käykää ihmeessä kurkkaamassa esimerkiksi instagramista tarjontaa (@stylework_finland), itse en saa katsettani irti talvilaseista, jotka näkyvät mm. tämän blogitekstin ensimmäisessä kuvassa. 


Tarkkaa rajaa siihen on vaikea vetää, mistä mikäkin tuote tulee, sillä monet yhteistyökumppanit tarjoavat samojen tuotegategorioiden tuotteita. Esimerkiksi lamput ja matot ovat sellaisia, että niitä tulee meille useammalta yhteistyökumppanilta. Osa matoista tulee Iskusta, osa Mokasta. Samoin lamppuihin meillä on useita eri yhteistyökumppaneita aina yöpöydän valoista ulkovaloihin asti. Yhteistyö monen eri tahon kanssa on ainakin tähän asti sujunut todella hyvin ja olenkin siitä erittäin kiitollinen. Eipä sitä olisi arvannut, millaiseen pyöritykseen lähtee mukaan messuprojektissa, mutta päivääkään en silti vaihtaisi pois <3. 







lauantai 24. maaliskuuta 2018

Tunnelmavalaistusta kuparivalaisimilla


Taas on hetki vierähtänyt ja talossa tapahtunut paljon! Itseasiassa lähestytään jo Dekotalon osuuden loppua, jonka jälkeen päästään aloittamaan sisustamista. Lähiviikkoina alkavat ensimmäiset messukuvaukset ja innolla odotellaan, että päästään tekemään pihatöitä.

Valaistusta ollaan suunniteltu talvella ja siihen teetettiin valaistussuunnitelmakin, josta kerromme myöhemmin. Paljon uusia valaistukseen liittyviä näkökulmia ja vinkkejä tuli esille ammattilaisten puolelta. Aika moni valaistusyritys tarjoaa valaistussuunnitelman ilmaiseksi, mikäli tilaat tuotteet heiltä. Tätä kannattaa ehdottomasti hyödyntää!



Talon sisälle suunnittelimme jo ihan projektin alkuvaiheessa kolme kiinteää seinävalaisinta; yksi porraskäytävään ja kaksi olohuoneeseen. Selasimme melko pitkään eri vaihtoehtoja netistä, kunnes löysimme Oy Noortrade Ab:n tuotteet. Yrityksen yhteyshenkilö esitteli kattavasti erilaisia vaihtoehtoja ja kävimme tarkasti läpi värilämpötilat, valotehot ja valaisimen rakenteen. Tärkeää on määritellä, että millaiseen kohteeseen ja olosuhteeseen valaisin asennetaan. Myös valaisimen materiaalit ovat tärkeässä osassa, jotta tuote olisi pitkäikäinen. Meille sisävalaisimelle vaatimuksena oli yksinkertaisuus, lämmin värilämpötila (3000-3200K), aito kupari (valaisimen väri muuttuu vuosien aikana) ja valokuvion säädettävyys (valaisimen mukana tuli useita valokuvion säätölevyjä). Nämä kaikki vaatimukset saavutettiin Noortraden kautta tanskalaisen DFTP by Nordlux'in Fold -valaisemella.  Valaisimen mittoja emme niinkään miettineet, mutta jälkeenpäin olemme huomanneet että mahdollisimman ohut soveltuu hienosti sisätilojen seiniin. Tällöin valaisin ei korostu isoilla seinäpinnoilla liian paljon.









Kuten jo tekstin alussa mainitsin, niin sisä- ja ulkovalaistuksesta kirjoitetaan vielä lisää myöhemmin. Sellaista voi tässä jo mainita, että talon ulkopinnoilta löytyy myös muutama Noortraden upea valaisin ;)

Kokonaisuudessaan yhteistyö Noortraden kanssa on sujunut erittäin hyvin ja valaisimet ovat olleet laadukkaita niin materiaaleiltaan kuin itse valon osalta. Kannattaa siis tsekata heidän tuotevalikoimaansa, kun valaisinasiat tulevat ajankohtaiseksi :)

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Sauna ja vilkaisu keittiöön



Kevät alkaa olemaan jo pitkällä ja aurinkokin näyttäytyy lähes päivittäin. Taas harmillisen pitkä aika edellisestä blogipäivityksestä. Kovin paljon ei viime kuukausien aikana ole itse talossa tapahtunut, mutta sitäkin enemmän projektissa muuten. Ensimmäiset kuvauspäivät lähestyvät ja tämä aiheuttaa aikataulupaineita esimerkiksi kalusteiden tilaamiseen liittyen. Monissa huonekaluliikkeissä toimitusajat voivat olla jopa 8 viikkoa, joten siksi huonekaluja on pitänyt tilailla jo nyt. Huonekalujen lisäksi messukodeissa tulee olla kattaus ja muut sisustustuotteet kuten verhot, tyynyt, päiväpeitteet, matot, taulut kaikki paikoillaan hyvissä ajoin. Viime kuukausien aikana olemme rakentaneet yhteistyösuhteita näihin asioihin liittyen ja toivottavasti pian saamme sopimukset tehtyä! 

Talossa sisälläkin on kuitenkin tapahtunut ja esimerkiksi sauna alkaa vihdoin ja viimein olemaan valmis! Vielä lasit puuttuvat suihkun ja saunan välistä, mutta nekin on jo onneksi tilattu ja saapuvat muutaman viikon päästä. 

Meillä saunaan tuli Harvian lauteet ja kiuas. Saunan suunnitteluun käytettiin melko paljon aikaa ja vaihtoehtoja oli todella paljon. Halusimme mahdollisimman tunnelmallisen saunan ja tummat seinät määrittelivät pitkälti lauteiden värin. Seinäpaneelit ovat Aureskosken harjattu savusauna -paneeleita ja niihin olemme todella tyytyväisiä. Seinäpaneeleita valitsimme melko pitkään sillä aluksi ei meinannut löytyä sellaista väriä, jota olimme ajatelleet. Pohdimme myös seinäpaneeleiden maalausta, mutta onneksi löysimme valmiiksi sellaisen värin, johon olemme tyytyväisiä. 







Halusimme vaaleat lauteet, jottei saunasta tule liian tumma. Valoa saunaan tulee kahden ikkunan kautta, sekä epäsuorasti lauteiden alta. Myös puukiuas tuo valoa ja tunnelmaa. Puukiuas määritteli koko saunan suunnittelua pitkälle, mutta kyllähän sieltä myös sähkökiukaalle varaus löytyy mikäli mieli muuttuu vuosien saatossa. 











Saunasta voimme ihastella kokemäenjokea ja koska sauna sijaitsee alakerrassa, myös uimaan on lyhyt matka! Vielä jäät peittää joen, mutta viime kesää ja sinistä jokea muistellessa nousee kyllä hymy huulille. Vastapuolella näkyy siirtolapuutarha ja kesällä joessa on mukavasti vilinää erilaisten vesiurheilun harrastajien toimesta. 






Saunan lisäksi saimme vihdoin ja viimein myös keittiön kaapit kotiimme <3. Kuvassa pieni pala keittiötä ja värimaailmaamme. Tosin kaappien välitila vielä huutaa tyhjyyttään, mutta kevään aikana onneksi tähänkin on tulossa muutos. 











maanantai 1. tammikuuta 2018

Hyvää uutta vuotta 2018!




Tovi on taas vierähtänyt viime päivityksestä, mutta todella paljon on sillä välin tapahtunut. Sisähommia on tehty pitkin syksyä ja nyt on jo osa kalusteista paikoillaan sekä pinnat monelta osin valmiit. Yllättävän kauan kuitenkin aikaa on kulunut sisäpintojen tekemiseen. Monet rakennusvaiheista ovat sellaisia, että kun yksi työmies on saanut oman hommansa valmiiksi, voi seuraava vasta sitten aloittaa. Mikäli yksikin työmies on kiinni toisella työmaalla, lomalla tai muuten estynyt, koko raksa seisoo sen ajan paikoillaan. "Nopeisiinkin" hommiin on siis hyvä varata useita viikkoja ylimääräistä aikaa, sillä yllätyksiä tulee varmasti. Meidän kohdalla ei muutamien viikkojen myöhästyminen onneksi vaikuta itse muuttamiseen sillä messukotiin saa muuttaa vasta asuntomessujen jälkeen, mutta kaikki seuraavaksi suunnitellut asiat kyllä viivästyvät myöhästymisistä johtuen.  






Laatoitushommat ovat ensimmäisiä konkreettisia sisäpintoja, jotka kertovat kodin sisustuksesta ja myös ehkä yksi jännittävimmistä valinnoista sisustuksessa. Laattojen värit ja mallit piti valita jo ennen kuin laattoja pääsi katsomaan oikeassa valaistuksessa, joten käytännössä kaikki laatat piti valita kaupan valossa. Parasta olisi, jos laatat voisi lainata raksalle ja katsoa sävyjä niissä huoneissa, joihin laatat ihan oikeasti ovat tulossa. Yllä olevassa kuvassa on yläkerran vessan seinälaattaa, johon valitsimme värisilmän Vision Silver Sat 20x60 kokoista laattaa.  






Osaa kiintokalusteista odotellaan vielä muutamien mittavirheiden sekä maalaushaasteiden vuoksi, mutta tammikuun puolella pitäisi saada kaikki kiintokalusteet paikoilleen. Ylläoleva kuva on kodinhoitohuoneesta, johon saimme osan kalusteista muutama viikko sitten. Meille kiintokalusteet tulevat suurelta osin Domukselta ja pakko sanoa, että domuksen kanssa palvelu on ollut erittäin hyvää. Koimme saavamme ehdottomasti ammattitaitoista palvelua ja kiintokalusteita suunnitellessa on erittäin paljon seikkoja, joita ei itse osaa ottaa huomioon. Ammattilaisen apu näissä valinnoissa on ehdottoman tärkeää. Kalusteiden lisäksi suunnitellaan vesipisteet, kaapistojen käyttötarkoitus, korkeudet ja esimerkiksi pistorasioiden paikat. 


Kiintokalusteiden lisäksi takka on vihdoinkin laatoitettu ja se on juuri sellainen kuin haaveilimme. Leivinuuni on ihan huippujuttu ja kyllä takankin valitsemiseen kannattaa käyttää runsaasti aikaa. Malleja on todella paljon  ja voi tuntua vaivalloiselta miettiä mikä ratkaisu on omaan kotiin kaikista paras, mutta suunnittelu kyllä palkitsee myöhemmin. Yksi oleellinen asia takkaa valitessa on leivinuunin sijainti (sivulla vai edessä), koko, korkeus, puiden säilytys sekä peltien avaamiskorkeus. Pellit voidaan laittaa, joko takkaan, niin että lyhyempikin ylettyy avaamaan ne ilman jakkaraa tai vaihtoehtoisesti piipun alaosaan takan yläpuolelle. Lisäksi pintojen puhtaana pitämistä kannattaa miettiä, sillä noen puhdistaminen ei välttämättä ole aina se kaikista helpoin ja mukavin kotiaskare. 




Joulukuussa Westwood saapui asentamaan portaita, sekä kaiteita yläkerran aulaan. Halusimme lasikaiteet sekä portaisiin, että yläkerran kaiteisiin ja se on todellakin ollut yksi parhaista valinnoistamme. Lasikaiteet tuovat tilaan avaruutta ja vaikka ne ovatkin kalliimmat, mielestämme ne ovat hintansa veroiset. Rst-kaiteet sopivat hyvin keittiön kanssa, sillä kodinkoneet ovat samaa sävyä. Kaiteissa vaihtoehtoja on myös paljon ja samoin kaiteiden muodon saa valita pyöreiden ja neliskanttisten välillä. Portaita suunnitellessa kannattaa miettiä portaiden sopimista muuhun sisustukseen sekä sitä, miten paljon haluaa käyttää aikaa esimerkiksi portaiden lasien pyyhimiseen. Varsinkin lapsiperheissä ylimääräiset lasipinnat aiheuttavat varmasti paljonkin lisää pyyhittävää.



Viime viikolla aloitettiin asentamaan sisäovia ja tällä hetkellä osa on jo paikoillaan. Meille sisäovet tulevat Jeldweniltä ja kuvassa näkyvä sisäovi on Unique 501 massiivikehysovi. Halusimme valita ovet, jotka ovat tukevia ja jämäkkiä ja myös kestävät kulutusta.  Massiivirakenteinen ovi antaa kivan ilmeen ja vaimentaa myös ääntä mukavasti. Ovia valitessa kannattaa kysyä ohjeita ammattilaisilta, sillä he osaavat ottaa huomioon sellaisia asioita, joita ei itse välttämättä tule ajatelleeksi. Jeldewenin kanssa yhteistyö sujui mukavasti ja koimme saavamme opastusta ovien valinnassa. 










keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Ilmalämpöpumput



Talo ja autotalli ovat saaneet ilmalämpöpumput 


Lämmitys- ja viilennysratkaisuvaihtoehtoja on markkinoilla melko paljon ja vertailu niiden välillä saattaa olla haastavaa. Vaihtoehtojen kartoittamisessa tulee harkita mm. omia tarpeita, huoltovapautta, kokonaiskustannuksia (käyttö ja asennus), ekologisuutta jne jne. Myös me pääsimme pohtimaan useita eri vaihtoehtoja ja päädyimme loppujen lopuksi kaukolämpöön. Halusimme mahdollisimman huoltovapaan ja luotettavan lämmitysmuodon, jonka laitteet eivät veisi kovin paljon tilaa. Liittymis- ja laitekustannukset olivat myös maltilliset. Käyttökustannuksiltaan kaukolämpö ei meidän kokoisessa talossa (~150 m2) ole halvin vaihtoehto, mutta todennäköisesti luotettavimmasta ja huoltovapaimmasta päästä se on. 

Kaukoviileätä ei toistaiseksi tarjottu alueelle, joten päätimme asennuttaa ilmalämpöpumpun hoitamaan tätä tehtävää. Teimme tässäkin hankinnassa toimittajavertailua, jossa halusimme ottaa huomioon muutakin kuin hinnan. Valinnassa painottui edullisimman hankintahinnan sijasta kokonaispaketti, joka pitää sisällään laitteiden huollon ja mahdolliset korjaukset pitkälle tulevaisuuteen. Tunnettu laitemerkki takaa varaosien saatavuuden vähintään kymmeneksi vuodeksi. Paikallisuus ja paikallinen huoltoverkosto vaikutti myös valinnassa olennaisesti. Valitsimme toimittajaksi Porin Kylmäasennus Oy:n, jonka kautta onnistui pumppujen hankinta ja asennus. 

Ensimmäinen käynti oli suunnittelukäynti, jossa kävimme läpi pumppujen malleja ja erilaisia asennusratkaisuja. Halusimme minimoida näkyvät putket ja läpiviennit, jonka vuoksi ensimmäinen asennuskäynti piti sopia, kun sisäseinät olivat vielä levyttämättä. Sisäyksikkö asennettiin yläkertaan porrasaukon päähän, josta puhallus pääsee etenemään alakertaan ja yläkerran makuuhuoneisiin. Ulosvedettävät putket ja johdot vedettiin koolauksen ja ulkoverhouksen välissä, jonka ansiosta ei tarvittu muovikourun kiinnittämistä ulkopintaan. 







Ulkoyksikkö asennettiin maatelineelle pihan istutusten ja kulkuteiden reitit huomioon ottaen. Huomioimme betonivalun yhteydessä sadevesiviemäriputken asennuksen betonivalun sisään, jotta mahdolliset kondenssivedet saadaan ohjattua oikeaan paikkaan. Kondenssivesien jäätymisestä ei pitäisi aiheutua ongelmaa, koska pumppu on tarkoitettu viilennykseen kesäaikana.  Valitsimme maatelineen mahdollisten äänihaittojen välttämiseksi, mutta uudet laadukkaat pumput ovat kyllä äärimmäisen hiljaisia, joten sinällään sillä ei tainnut olla juurikaan merkitystä. Pihasuunnitelman osalta merkitys oli suurempi, koska saamme ulkoyksikön tällä tavalla piilotettua istutusten avulla. 










Autotallia emme lähteneet liittämään kaukolämmön piiriin, koska tarkoituksena ei ole pitää tallissa kovin korkeaa lämpötilaa ympäri vuoden. Talvikaudella ajatuksena on ollut pitää noin 10 asteen ylläpitolämpö, jota voi sitten tarvittaessa nostaa esim. auton kuivausta tai sulatusta varten. Autotalliin asennettiin lattiavalun yhteydessä sähkölämmityskaapelit ja ilmalämpöpumppu. Lattialämmöllä saadaan lattia kuivumaan nopeasti ja ilmalämpöpumpulle tehostettua ilmanvaihtoa ja –kierrätystä. Myös tallin ilmalämpöpumppu hankittiin Porin Kylmäasennus Oy:ltä aikaisemmin mainituin perustein. Tallin ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö asennettiin maatelineelle betonivalun päälle. Pumppua on tarkoitus käyttää ympäri vuoden, jonka vuoksi sulanapitokaapelit pitää todennäköisesti asentaa vielä sadevesiviemäriin. Katsomme ensimmäisen talven aikana, miten paljon vettä oikeasti muodostuu ylläpitolämmityksessä ja teemme sitten sen perusteella päätöksen kaapeleiden asennuksesta. 

Kaiken kaikkiaan homma sujui erittäin hyvin ja tässäkin kannattaa panostaa muutama hetki suunnitteluun ja luotettavan toimittajan valintaan. Meille jäi todella positiivinen fiilis Porin Kylmäasennus Oy:n tuotteista ja asiakaspalvelusta ja voimmekin suositella kaikille heidän palvelujaan! 










keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Autotalli on saanut oven


Autotallin sähköoven hankinta oli vuorossa ja mietimme eri vaihtoehtoja niin toimittajien kuin mallien välillä. Homma ei ollutkaan niin yksinkertainen kuin olimme ajatelleet, koska vaihtoehtoja oli tälläkin kertaa huima määrä. Kriteerinä meillä oli, että oven pitää olla eristetty ja soveltuu siten  talviolosuhteisiin. Myös värien osalta halusimme, että ulkopuoli on tumman harmaa ja sisäpuoli puhtaan valkoinen.

Oven eristyspaksuus vaihteli 40 mm - 50 mm välillä riippuen eri toimittajien malleista. Ratkaisevaa ei kuitenkaan ole eristyspaksuus (jos siis ero on noin 10 mm), vaan tiivisteet oven reunoilla. Mikäli tiivisteet ja tiivistys on huonosti toteutettu, niin sieltä pääsee puhaltamaan kylmää ilmaa merkittävästi. 



Löysimme meille sopivimman ratkaisun Door Teamilta, jonka kautta saimme tilattua oven ja asennuksen. Tiivisteet ja ovimalli sopivat meidän tallin oviaukon rakenteeseen erittäin hyvin. Oviaukon mittaus suoritettiin ensimmäisenä, jonka jälkeen tehtiin tilaus. Toimitusaika on noin 6 viikkoa, joka kannattaa ottaa huomioon oven suunnittelussa. Door Team tekee kaikki ovet mittatilauksena, jonka vuoksi ovet ovat aina oikean kokoiset. Teimme oviaukosta hieman tavallista leveämmän (3100mm) ja voimmekin suositella tätä kaikille autotallia suunnitteleville.




Kuuden viikon jälkeen ovi oli saapunut Door Teamin halliin ja sovittiin asennuspäivä. Asennus sujui muutamassa tunnissa ja luovutus siihen päälle. Asentaja opasti käyttöä ja myös kertoi vinkkejä huollon kannalta. Yksi tärkeä syy Door Teamin valintaan oli myös huoltopalvelun paikallisuus, jonka vuoksi mahdolliset takuu- ja vikaantumisasiat saadaan hoidettua nopeasti.




Ovi on sähkökäyttöinen ja teimme levytykset, tasoitukset ja maalaukset ennen kiskojen asentamista. Myös pistorasiapaikka katsottiin jo ennalta, jotta nostinlaitteella saadaan sähkö läheltä. Mitään erityisiä tukirunkoja ei tarvinnut asentaa levyjen alle eikä myöskään pintaan. Nostinlaite kiinnitettiin koolaukseen, joka riittää tässä tapauksessa mainiosti ottamaan vastaan oven nostosta aiheutuvat voimat. Lopputuloksen kannalta kannattaa panostaa ovitoimittajan ensimmäiseen käyntiin ja suunnitella yhdessä ne toimenpiteet, jotka kannattaa tehdä jo ennen asennusta.

Kuten jo sanottu, niin lopputulos oli todella hyvä ja meille jäi erittäin positiivinen fiilis koko yrityksen toiminnasta, tuotteista ja palvelusta. 



sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mitä tapahtuu tällä hetkellä?



Talomme on näyttänyt jo hetken aikaa melko samanlaiselta ulkopuolelta, mutta sisällä on tapahtunut huomattavasti edistystä. Sisäseinät on levytetty, joten nyt pystyy jo hahmottamaan huoneiden paikat ja koot. Kuten jo aiemminkin olemme kertoneet, niin meille ikkunat tulevat Pihlalta. Olohuoneeseen valitsimme hieman tavallista suuremmat ikkunat tuomaan valoa ja ajatuksena oli myös, että suoraa auringonvaloa ei pääsisi näistä ikkunoista (ikkunat suunnattiin pohjoiseen). Tällöin valaistus on melko tasaista eikä suuren ikkuna-alan kautta tule isompia lämpöpiikkejä esim. keskikesän helteillä.







Yläkerrasta pääsee jo parvekkeelle ihailemaan ilta-aurinkoa. Parveke suunniteltiin etelä-länsi puolelle, joten siellä voi ottaa aurinkoa keskipäivästä eteenpäin iltaan asti.

Ensimmäinen alla oleva kuva on otettu päämakuuhuoneesta, josta pääsee yläkerran käytävän poikki parvekkeelle. Toinen kuva on yläkerran käytävästä, josta pääsee kahteen makuuhuoneeseen ja porrasaukon päässä olevaan vessaan. 










Tällä viikolla lattiat alkoivat lämmetä, sillä tekniseen tilaan / arkieteiseen asennettiin Gebwellin kaukolämpösetti Etelä-Suomen Lämpöhuollon toimesta. Lattian lämpöä aloitettiin nostamaan  rauhallisesti ja nyt odotellaan, että lattia kuivuu riittävälle tasolle. Seuraavana vaiheena on sisustustöiden aloittaminen, joka on arvioita noin kolmen viikon päähän. 






Sisäseinien lisäksi, myös Uuniseppien takka on noussut olohuoneeseen. Takan valinta oli yllättävän haasteellista, sillä vaihtoehtoja on todella paljon. Päädyimme monen mutkan kautta Riekko-malliin, koska siihen saatiin sopivan kokoinen leivinuuni ja lisäksi kookas uuniluukku. Takan paikkaa suunnitellessa tulee ottaa huomioon, että takan mittojen lisäksi myös mahdolliselle palomuurille pitää varata tilaa takan taakse (n.10cm) ja lisäksi takan olisi hyvä olla keskeisellä sijainnilla talossa. Myös ulkoseiniä kannattaa välttää, jotta lämpöä ei menisi hukkaan. Puille on myös hyvä suunnitella oma säilytystilansa. Meillä takka vaihtoikin paikkaa pohjapiirustuksissa useaan otteeseen, mutta nyt se on juuri oikealla paikallaan.










Sisätilojen lisäksi myös autotalli etenee nyt kovaa vauhtia. Ulkoverhous on lähes valmis, mutta välillä on pitänyt siirtyä sisähommiin kehnojen kelien vuoksi. Koolaukset ovat nyt valmiina ja aloitamme sähkötyöt. Tämän jälkeen onkin jo levytysvaihe. Autotallia on ollut hyvä tehdä nyt, kun sisätiloissa odotellaan kuivumista. 








Autotallin edustalle valettiin betoniluiska ja siihen jätettiin 40 mm vara asfaltointia varten. Tällä pyritään varmistamaa, että autotallin edustan asfaltti ei eläisi merkittävästi vuosien varrella. Samalla valukerralla tehtiin myös ilmalämpöpumpuille pedit, josta kuvaa myöhemmin.